Sipilän hallitus on hokenut viime keväästä lähtien, ettei vaihtoehtoja ole: palveluista on leikattava ja ihmisten palkkoja pienenettävä. Jääräpäinen hallitus joutui kuitenkin luopumaan sunnuntailisien ja ylityökorvausten leikkauksista julkisen paineen alla. Tämän paineen saivat aikaan tavalliset työtä tekevät ihmiset, jotka hallitus pakotti mielenosoituksiin puolustamaan tienestejään ministereiden kynsiltä.
Vaikka Sipilän hallitus on väittänyt, ettei vaihtoehtoja ole, se itse joutui perääntymään halustaan leikata erityisesti pieni- ja keskipalkkaisten naisalojen palkkoja. Jos hallitus olisi saanut tahtonsa läpi, kärsijiä olisivat olleet esimerkiksi lähihoitajat, lastentarhanopettajat, tarjoilijat ja kaupan myyjät. Myös vuorotyötä tekevät miesvaltaiset alat kuten poliisit ja palomiehet olisivat kärsineet hallituksen pakkolaista.
Hallituksen on nyt luovuttava myös muista kohtuuttomista esityksistään. Hallituksen esityksessä ”kilpailukykyloikaksi” on edelleen suuria ongelmia, pahimpana ensimmäisen sairaspäivän palkattomuus. Se johtaa sairaana töihin tulemiseen kun pienipalkkaisella ei ole varaa olla pois töistä. Ongelmallista on myös palkkoja ja työelämää koskeva sanelu, vaikka pakottava lainsäädäntö olisi määräaikainen.
Jos kaksi kätilöä saa pääministerin perumaan ylityö- ja sunnuntailisien leikkaamisen, kuinka monta flunssaista kätilöä tarvitaan perumaan palkaton ensimmäinen sairaslomapäivä? Kuinka monta raskaan päivätyön tehnyttä keittäjää, siivoojaa tai lähihoitajaan tarvitaan kertomaan hallitukselle, että vanhemmiten yhden päivän poissaoloja väistämättä tulee? Että se on ainoa tapata pärjätä töissä, jaksaa vähän pitempään ennen putoamista pienelle eläkkelle, joka ei riitä, koska asuminen on liian kallista ja kalliimmaksi tulee, kun hallitus seuraavaksi leikkaa eläkkeesaajilta asumistukea 60 euroa kuussa.
Viime keväänä hallitusohjelma kirjoitettiin Suomessa niin, että kolme miestä kuunteli kolmeatoista miestä asiantuntijoinaan. Kyllä kannattaisi laventaa asiantuntijoiden alaa, määrää ja sukupuolta, ja etenkin silloin, kun asioita ei vielä ole päätetty, vaan vasta pohdiskellaan. Nyt koko Suomi on huolissaan hallituksen osaamisesta ja harkintakyvystä. Taikurin hatusta vedetään esityksiä, joista kukaan ei tiedä, miksi ne vielä paljastuvat.
Hallituksen perääntyminen sunnuntai- ja ylityölisien leikkaamisesta vahvistaa todeksi sen, ettei hallituksen pitäisi puuttua palkkaratkaisuihin, vaan jättää ne työntekijöiden ja työnantajien sovittaviksi.
Peruessaan sunnuntai- ja ylityölisien leikkaamisen hallitus ilmoitti kuitenkin päättäneensä, että nyt kaikkien lomarahoja leikataan 30 prosenttia, julkisen sektorin lomapäiviä ja arkivapaita vähennetään ja ensimmäinen sairaslomapäivä muutetaan palkattomaksi. Edelleen kuritetaan niitä, jotka tekevät raskasta, kuluttavaa työtä, ja siitä huolimatta kituuttavat vielä ikääntyneinäkin töissä. Kun ensimmäisestä sairaspäivästä tulee palkaton, nämä ihmiset eivät enää pärjää työelämässä. Hallituksen politiikka on kovaa, kylmää ja todellisuudelle vierasta. Kätilöitä, hoitajia ja siivoojia kannattaisi kuunnella myös etukäteen, ei vasta jälkikäteen. Miksi nämä ihmiset pakotetaan mielenosoituksiin? Eikö hallituksen ja työlainsäädännön pitäisi pitää heikomman puolta?
Työelämän tuntemuksesta ei perusoikeistohallitusta voi kehua. Pääministeri Sipilälle tuli yllätyksenä, että ylityö- ja sunnuntailisät ovat olennainen osa palkkaa hyvin monilla eri aloilla. Nyt pääministeri Sipilä tunnusti, ettei hän tiennyt, että lomarahat eivät koske kaikkia työntekijöitä. Lomarahan ulottaminen kaikille aiheuttaa vaikeuksia hyvin monille järjestäytymättömille yrityksille – toisten työnantajien taskuun työnnetään rahaa, toisten taskuista sitä kiskotaan - ja melko sattumanvaraisesti.
Hallituksen esityksistä prekariaatti loistaa poissaolollaan. Hallitus ei ole tehnyt ainoatakaan epävarmassa asemassa olevien työntekijöiden, pätkätyöläisten ja pienyrittäjien asemaa parantavaa ehdotusta, ei ainoatakaan - vaikka nopeimmin kasvava tötä tekevien joukko ovat juuri itsensä työllistäjät.
Pääministeri viesti on ollut, että Suomessa pitää saada aikaan "enemmän vähemmällä". Jostain syystä tämä vaatimus kohdistuu vain pienituloisiin, tunnollisiin, ahkeriin, tavallisiin ihmisiin, ei juurikaan hyväosaisiin.
Kannattaa muistaa sekin, mistä palkkaa maksetaan. Työntekijä myy aikaansa työnantajalle palkkaa vastaan. Jaksamisen kannalta on aivan olennaista, että myös työhyvinvointiin panostetaan. On rumaa vaatia tuottavuusloikkaa ihmiseltä - vaikkapa lastentarhanopettajalta tai siivoojalta - jolle on ensin osoitettu, että hallitus ei juuri arvosta työtäsi.
Työelämän lainsäädännön pitää olla työelämän heikomman puolella, ei häntä vastaan.
